Nuoret

SuPer-Nuori on Superin alle 35-vuotias varsinainen jäsen. Jos tunnistit itsesi, tule mukaan!
SuNu on valtakunnallinen SuPer-Nuorten työryhmä, jonka toiminnan tavoitteena on kannustaa ja innostaa nuoria jäseniä lähtemään mukaan superilaiseen toimintaan. Lisätä työelämätietoutta sekä ylläpitää superilaista me-henkeä. Lisäksi SuNu pyrkii omalla esimerkillään vahvistamaan nuorten kollegojen ammatti-identiteettiä.
Lähivuosien aikana eläköityy suuri joukko superilaisia. Moni heistä toimii tällä hetkellä aktiivisesti ammattiosastoissa. Siksi olisi tärkeää saada nuoria mukaan, että hiljainen tieto siirtyisi kokeneilta kollegoilta uusille toimijoille.

Nuorimmat lähihoitajaksi valmistuvat ovat 18-vuotiaita. Siirtyessään työelämään monilla heistä on liian vähän tietoa työelämän pelisäännöistä, kuten työsopimuksesta, palkoista, lomien kertymisestä sekä henkilökuntamitoituksista ja osaamisen käyttämisestä työpaikoilla. Koemme tärkeänä kertoa tuota tietoa muillekin nuorille.
SuPer-Nuorten tapahtumissa on luvassa tekemistä, toimintaa, rentoa menoa, tietoa, kokemusten vaihtoa ja hauskoja hetkiä. Tervetuloa mukaan!

Tältä sivulta löydät nuorten tapahtumia niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Rohkeasti mukaan yksin tai superilaisten kavereiden kanssa!
Voit myös ehdottaa itse ideoita nuortentoiminnaksi.. Ota rohkeasti yhteyttä SuNuihin! 

Tutustu SuNujen toimintaan somessa: Facebook , Instagram

SuNut
Katja Sipilä